Trimmaus on välineurheilua!

dansackos_rockwood

Koirien nyppiminen on sitä helpompaa, mitä paremmat välineet on käytettävissä. Kun aikoinaan hankin ensimmäisen oman koirani, kasvattaja oli paljon enemmän pihalla kuin arvasinkaan ja suositteli nyppimiseen tavallista tylsää puukkoa. Siis mitäh? En onneksi uskonut häntä, koska olisin vain onnistunut katkomaan turkin todennäköisesti täysin korjaamattomaan kuntoon.

Sormet ovat trimmaajan parhaat kaverit. Pelkillä sormilla nyppimällä ei voi saada aikaan pahaa vahinkoa, ei ainakaan peruuttamatonta – karva kyllä kasvaa takaisin. Ongelmana on, että mitä huonommin karva irtoaa, sitä lujemmin joutuu puristamaan peukaloa etusormea vasten ja sitä nopeammin käsi väsyy. Mikäli ote luistaa, saa myös helposti rakot sormiinsa.

Paljon trimmaava aiheuttaa itselleen erilaisia käden rasitusvammoja ennemmin tai myöhemmin. Trimmaaminen ei ole mitenkään ergonomista touhua muutenkaan. On syytä miettiä, miten homman saa itselleen miellyttäväksi ja sujuvaksi.

 

Trimmaajan kamataivas

Trimmausveitsiä käytetään peitinkarvojen nyppimiseen, ja niitä on saatavana erilaisia malleja ja erikseen oikea- ja vasenkätisille. Veitsellä trimmaamista pidetään usein hiukan huijaamisena, ja käsin nyppimisen katsotaan olevan ainoa oikea ja turkille turvallisin tapa trimmata.  Sitä se onkin, sillä veitsi tietysti katkaisee, jos se on liian terävä.

Veitsiä saa jo parilla eurolla, reilusti alle kympillä, mutta kaikki halpisveitset ovat poikkeuksetta – sanottakoon tämä nyt suoraan – todella kauheita. ”Hyvä” ja ”halpa” eivät ole koskaan sama veitsi!  Älä haksahda varsinkaan pellistä tehtyyn kumipäällysteiseen kopioveitseen. Se on sikaterävä ja sillä saa tehtyä ainoastaan laajaa tuhoa. Jo veitsen synnyttämä ääni kertoo, että se rouhii karvat poikki. Toinen huono merkki on koukulle näpsähtäneet karvanpäät – karva on ensin venynyt ja juuri ennen katkeamistaan kihartunut kuin lahjanaru. Autsista.

Kun olin nuori koiranomistaja (voi noita aikoja!) minua neuvottiin, että terävän uuden veitsen saa käyttökuntoon antamalla sen ruostua ulkona sateessa tai jopa maahan haudattuna.  Vielä ihan hiljan jenkkiystäväni esitteli minulle ruostuneita veitsiään, sillä hänelle oli neuvottu (vielä nykyään!) sama kikka. Apua. Sanottakoon nyt suoraan, että terien ruostuttaminen on täysin älytön idea ja koko menetelmä on kyseenalainen. Ensinnäkään terä ei tule sen tylsemmäksi jos se ruostuu, ja toiseksi ruosteisessa terässä kihisee bakteereja, jotka saattavat ihoa raapaistessa aiheuttaa tulehduksen.  Joen veitset lensivät metallinkeräysastiaan; valitsin hänelle uudet veitset ja trimmauskivet saman tien. Jos veitsi on liian terävä, se on vääränlainen!

Laatuveitset on kehitetty nimenomaan helpottamaan tarttumista karvaan, ei katkaisemaan. Ne ovat epäilemättä tyyriitä, vähintään useita kymppejä, mutta ne kestävät pitkään. Jos trimmaa vain yhtä tai kahta koiraa, veitsi kestää vuosia. Sessiota kohti ei siis mitenkään paha hinta.

Veitsiä on eri valmistajilla ja hyvinkin eri mallisia, toisissa on integroitu terä, toisissa terä on istutettu kahvan päähän. Valitse malli, joka istuu parhaiten omaan käteesi. Kysy tutuiltasi, mitä he käyttävät. Urki, mitä muut saman rodun ihmiset käyttävät. Kokeile heidän välineitään, ennen kuin päätät. Ja kun uusi hieno vempain on sinulla, käytä sitä, vaikka se ensin onkin ehkä hieman vieraan tuntuinen kädessä. Anna kädellesi tilaisuus oppia uusi työtapa. Äläkä kouki ranteella, vedä koko kyynervarrella.

Trimmausveitsissä on erilaisia teriä, aina hienojen yksityiskohtien tekemiseen ja supersiistiin jälkeen tarkoitetuista tiheästä hammastuksesta aina rouheaan asti. Esimerkiksi Greyhoundin Dan Sackos Signature -sarjassa on neljä veistä, Extra Fine, Fine, Medium ja Coarse. M ja F eli keskimmäiset hammastukset ovat hyviä yleisveitsiä, jos hankkii vain yhden. Coarsella on nopsa ottaa alas vanha, pitkä turkki.  Se sopii myös siirtymäkohtien häivytykseen.

Jonakin päivänä parhaastakin veitsestä pitää erota – siitä voi tehdä vaikka vekkulin sisustustaulun, sillä veitsiä ei voi teroittaa. Joskus niille vain tulee mittari täyteen, ne eivät enää toimi ja on aika hankkia uusi. Veitsi ei siis ole mikään isältä pojalle, äidiltä tyttärelle -tyyppinen perintökalu. Heitä pois ja osta uusi!

Nyppimiskumit (sormikumit) voivat olla näppäriä, mutta ainakin minun nakkisormiani ne puristavat aika lailla. Niitä voi käyttää ja ne suojaavat hyvin rakoilta. Lateksihanskoja tai pelkästään niiden sormiosia kannattaa myös kokeilla, samoin kuin toimistotöihin tarkoitettuja kumitutteja.

Trimmauspuikot tai -kivet ovat trimmausrintaman uusimpia tulokkaita. Niitä on saatavilla useampaa eri mallia ja materiaalia, kivisistä metallisiin. Ne auttavat otteen saamisessa ja säästävät sormia. Kivisten huono puoli on niiden alttius särkymiselle; tarvitsee vain yhden kerran laskea väline trimmauspöydälle, josta koira sen potkaisee lattialle, niin se on palasina. On hyvä opetella laittamaan kivi aina trimmausesiliinan taskuun tai sivupöydälle tms.. Metalliset trimmauspuikot painavat enemmän ja ovat kalliimpia, mutta kestävät kauemmin.

Ennen kuin kiviä tai puikkoja oli tarjolla, monet terrieri-ihmiset käyttivät jalkaraspia. Minullakin on sellainen, mutta käytän sitä kyllä vain kantapäihini, sillä se on järkyttävän iso ja kömpelö minun käteeni. Tämä ergonomian riemuvoitto (haha) on valkoinen, pullea ja paksu, mutta sillä saa karvaa pois eikä se katkaise. Kuuleman mukaan raspeja ei enää tahdo saada mistään. Henkilökohtaisesti en ole kyllä kovin pahoillani.

Kampa tarvitaan myös; sen tulee olla mieluiten metallinen, tarpeeksi pitkä ja toisesta päästä harvempi kuin toisesta. Sillä selvitellään mahdolliset takut, pöyhitään naamakarvat, määritellään jalat suoriksi jne. Tiheällä ns. täikammalla raivataan pois liiallista pohjavillaa, mikäli tarpeen.

Sakset tarvitaan tassunreunojen ja -pohjien ja myös peräaukon ja sukuelinten ympäryksen siistimiseen. Lyhyet, noin 15-senttiset riittävät hyvin tähän käyttöön. Leikattaville roduille käytetään kaikenlaisia pidempiä ja jopa kaarevia teriä. Joskus tulee vähän fuskattua ja käytettyä ohennussaksia johonkin kohtaan, mutta yleensä karkeakarvaisen terrierin pakkiin ohennussaksia ei tarvitse hankkia.

Trimmauskone on hieno keksintö, vaikka ei nyt ihan välttämätön.  Ilmankin pärjää. Koneisiin on saatavana erilaisia vaihtoteriä. Kun tsekkaa, mitä muut rodun ihmiset käyttävät, ei tarvitse hankkia isoa teräarsenaalia. Terriereiltä yleensä ajellaan vain reisien sisäpuolet sekä peniksen seutu. Joiltain, kuten skoteilta, ajellaan pää ja posket sekä korvat.

Ja nyt tunnustan, että en enää nypi koiriltani korvien sisäpuolia. Miksi tekisin niin? Vedän ne koneella ihan lyhyiksi. Ja vain sisältä, ei reunoja eikä tietenkään korvan päältä. Minulla on pieni trimmauskone, jonka kapea terä on kätevä tähän tarkoitukseen.  Yksikään tuomari ei ole koskaan kehunut, että onpa kuule tosi nastaa että olet tunnin kiduttanut koiraasi nyppimällä nämä korvakarvat, pisteet sulle.

Joillekin koirille pohjavillakampa tai -veitsi on tarpeen, jotta saadaan pidettyä liika pohjavilla aisoissa, ehkä myös trimmauskivi (hohkakivi), jolla saa turkin päältä nukkaa pois.

Kynsisakset ovat tärkeät. Niitä on joka makuun, giljotiinimallisista sivuleikkurien näköisiin. Tärkeintä on, että ne leikkaavat hyvin eivätkä murskaa tai purista kynsiä. Leikkaa vähän kerrallaan. Ja jos verta alkaa tulla, älä joudu paniikkiin. Se ei kestä kovin kauaa ja voit tuputtaa pumpulipuikolla vähän kynsipulveria vuotokohtaan.

Trimmauspöytä on tietysti erittäin tärkeä väline, mutta niistä oma jeremiaadinsa toisella kertaa. Tässä voin kyllä kertoa, ettei mikään mahti maailmassa saisi minua tekemään työtä keittiön pöydän ääressä tms. epäergonomisessa asennossa. Trimmasin kerran hotellihuoneessa polvillani lattialla ja koira matkatavaratasolla. Aika kauheaa mutta välttävästi toimi sekin.

Lopuksi suosittelen trimmaushuoneen seinälle isoa peiliä. Siitä on hyvä katsoa, miltä koira näyttää pienen matkan päästä, onnistuiko saada selkä suoraksi ja jalkakarvat kuosiin. Vai menikö ihan pieleen, jossa tapauksessa homma tietysti ei ole vielä valmis (kannattaa kuitenkin lopettaa ennen kuin on kiskonut kaikki karvat koiraparasta).

Tavaroiden shoppailu on mukavaa, ja joskus sitä luulee mullistaneensa koko kuvion jollain uudella vempeleellä. Juu, saahan sitä uskoa. Mutta kehitystä kannattaa kyllä seurata, koska välillä jonkun viisaamman päässä syntyy kuin syntyykin aivan uusia ajatuksia. Mukavia trimmaushetkiä!