Mikä merkitys koiran luonteella on trimmauksessa?

Trimmaajan työssä näkee enenevässä määrin arkoja, yliherkkiä koiria, jotka reagoivat tilanteeseen eri tavoin läähättämällä, pyristelemällä, vinkumalla, kiljumalla, ulvomalla, virtsaamalla ja ulostamalla. Jotkut purevat ja jotkut murisevat. Ja jotkut tekevät kaikkea tätä.

Usein tuntuu, että kaikesta huolimatta koira pitäisi trimmaamossa saada käsiteltyä pikavauhtia, jäljen tulee olla moitteetonta ja koiraa ei saa edes nuhdella vaikka se repisi käden irti, jutellaan vain mukavia. Mielellään homma saisi kestää 20 minuuttia ja hinta voisi olla max 20 euroa. Tästä trimmaaja toki maksaa sivukuluja noin 50 %.

Nyt pallo kasvattajille: kaikessa koiranjalostuksessa luonne on se ykkösasia. Vaikka koiranpennut ovat suloisia ja kivoja, niistä kasvaa vahvoja ja hankalia koiria, jos palikat päässä eivät ole kohdallaan.

Palikoita voi helposti arvioida, mutta yllätys yllätys: näin ei suinkaan tehdä omalla kotipihalla, vaan ihan oikeassa luonnetestissä!  Kaikki puhdasrotuiset saavat osallistua ja tulokset ovat helposti verrattavissa.  Roduille on myös laadittu omat ihanneprofiilit. Palveluskoiraroduilla hyväksytyn tuloksen raja on 79 pistettä. Muilla roduilla ei ole hyväksytty-hylätty-arviointia, mutta… no, johtopäätöksiä pitää ja kannattaa tehdä. Onko alhaiset pisteet kerännyt koira hyvä jalostuskoira? Uskaltaako sen pentuja myydä huoletta esimeriksi ensikertalaisille omistajille? Toki houkutus on suuri, kun pennut viedään käsistä ja buumi on kuumimmillaan….

Otetaan esimerkiksi kasvattaja, joka on 8 vuodessa kasvattanut 17 pentuetta (131 pentua) erästä suosittua rotua. Näistä on luonnetestattu yksi kappale (1)  ja tulos on ollut 48 pistettä.

Tämä 48 pisteen koira on kelpuutettu neljän (4) pentueen äidiksi, vaikka sen hermorakenne on -1, joka tuo peräti 35 miinuspistettä (iso kerroin määrittää osa-alueen tärkeyden)  ja kovuus -2 pehmeä. Kun mukaan lasketaan että koira on aavistuksen pidättyväinen ja +3 terävä, niin siinäpä epämukava yhdistelmä.

Jos arvioidaan, että kasvattaja on pitänyt näistä 131 pennusta vaikkapa viisi itsellään tai sijoituksessa, ja koiranpennun tuotantokustannukset ovat 500 euroa, pentueet ovat tuoneet kasvattajalle 88 200 euroa verotonta tuloa, kun arvioidaan pennun hinnaksi keskimäärin 1200 euroa (myyntihinta voi olla korkeampikin eri roduissa).

Luonnetesti ei tavallaan arvioi vain kyseistä yksilöä. Monet ominaisuudet ovat voimakkaasti periytyviä. Ominaisuuksilla on lisäksi keskinäinen korrelaatio.

Kaikkia koiria tulee totuttaa käsittelyyn, mutta erityisesti turkkirotujen yksilöitä, joihin tämäkin esimerkkirotu lukeutuu. Pentuja tulee käsitellä pöydällä jatkuvasti jo kasvattajan luona ja antaa niille mukavia kokemuksia trimmaamisesta, vallankin jos koira on perusluonteeltaan pidättyväinen, epäluuloinen, arka, hermostunut jne. Omistajien tulee tietenkin  jatkaa harjoituksia. Ja tokihan nyt jokaista koiraa pitää kotona käsitellä, leikata kynsiä, puhdistaa koirvia, katsoa hampaita, puhdistaa peräaukkoa jne yms. Se ei ole trimmaamista vaan jokapäiväistä hoitoa.

Trimmaaja ei ole eläintenkesyttäjä eikä koirapsykologi. Hänen tehtävänsä ei turkinhoidon ohella ole kouluttaa koiria, saatikka sitten neuvoa omistajaa trimmauksessa (toki sitä voi kysyä, mutta oppitunti maksaa erikseen). Monella on kuitenkin varsin pitkä kokemus koirista ja kokemuksen tuomaa kykyä arvioida koiria. Vaikka omistajilla ja kasvattajalla olisikin eri käsitys, todellakin vasta ääritilanteet kertovat koirasta totuuden. Kotona ”ihan kiva” koira on esim. bussimatkalla koko ajan äänessä, ei syö eikä voi käydä tarpeillaan jne. Harrastuskoirana tuollainen on hankala, kun jo vieraat paikat aiheuttavat stressiä.

Normaalit koirat eivät koohota pöydällä, ne ovat rauhallisia ja varmoja ja antavat koskea joka puolelle, joten niiden turkin käsittely on nopeaa ja helppoa. Ja kiitos fiksujen kasvattajien näitä koiria edelleen on!

Jokainen trimmaaja, myös minä, on käsitellyt hankalaa koiraa, joka ensimmäisellä kerralla on suunniltaan ja hermostunut, mutta toisella kertaa kaikki sujuu jo paremmin ja työ nopeammin. Kolmannella kerralla koira reagoi ehkä enää hieman läähättämällä ja sen olo on selvästi helpompi ja mukavampi.  Ja loppujen lopuksi koira tulee iloisena ja häntää heiluttaen paikalle. Tällaisella koiralla on ehkä ollut huonoja kokemuksia, mutta se toipuu niistä.

Valitettavasti koira ei koskaan voi toipua siitä, että sen päähän on alun pitäen asennettu kehnot komponentit.

 

Talvellakin trimmataan!

Kun hankin ensimmäisen koirani 1980-luvulla, tapana oli antaa koirien olla talven yli trimmaamatta ja kevään tullen nyppiä pois vanha, ylipitkä, avoin ja epäsiisti karvapeite. Koirat olivatkin kevättalvella jo aikamoisia turriaisia. Pitkän turkin ajateltiin suojaavan koiraa talvipakkasilla. Kaikki nämä koirat kuitenkin asuivat ihmisten kodeissa, siis lämmitetyissä tiloissa… Varsinkin Helsingin kantakaupungissa, missä siihen aikaan asuin, asunnoissa oli todella kuuma ja kuiva huoneilma.

Pitkä karva suojaa, kyllä, tiettyyn pisteeseen asti. Nypittävillä koirilla se piste ylitetään sillon, kun karva alkaa olla jakauksella, ylipitkää, hapsuista ja avointa. Joillain koirilla karva alkaa irrota epätasaisesti itsestään, ja joillain alle kasvaa uusi turkki – ja kaksoiskarvassa koiralla on tukala olo, karva kutittaa, sisällä oli kuuma ja sateessa taas kastuu nahkaa myöten.

Pehmeäkarvaisilla ja/tai ajeltavilla/leikattavilla koirilla taas turkinhoito kysyy jonkin verran harrastusta. Jos ei sitä harrastusta ole nimeksikään, niin olisi helpompaa kaikille liiton osapuolille pitää koira suhteellisen lyhyessä karvassa ympäri vuoden. Silloin koira ei kärsi takuista, kuivuu nopeammin ja kantaa tietenkin ihmisasumukseen vähemmän hiekkaa, oravia, käpyjä, risuja ja muita luonnontuotteita.

Koirien turkkia hoidetaan nykyään ympäri vuoden. No, nyt ei siis puhuta niistä koirista, jotka leikataan koneella lyhyiksi ehkä kerran vuodessa – ne kun kituvat takkupanssareissaan ainakin 8 kuukautta siitä ajasta ihan sillä asteella, ettei sitä kukaan muu ymmärrä kuin ehkä se taannoinen Ranskan vankiloissa virunut vankiparka, jolla pidettiin rautanaamiota päässä 25 vuotta. Jos olette nähneet Leonardo Dicaprion tähdittämän elokuvan, niin tiedätte mistä puhun. Anteeksi vajavaiset historiantietoni. Ei ole kuulemma todisteita siitä, että kaveri oli syrjäytetty kruununperijä jne.  Niin, muita koiria hoidetaan ja trimmataan koko ajan kalenteriin katsomatta, mikä on oikein. Siis ideaalitilanteessa.

Joten haloo vaan, jos koira asuu kämpässä ja nukkuu matolla ja sohvalla ja viettää muutenkin ihan normaalin perhekoiran arkea, niin minkä ihmeen takia sen täytyisi olla muutaman vartin ulkoilun takia koko talven joku kauhuelokuvan turilas? Psst, ihan vinkkinä, jos viima käy luihin ja ytimiin, niin koirille saa hienoja takkeja nykyään. Omillanikin on pakkasen ja jäälakeuksilta puhaltavan viiman varalta siivon näköiset ja hyvin istuvat ja vieläpä helposti puettavat ja riisuttavat kotimaiset talvipompat. Ei se mikään ongelma ole. Varsinkin kun 23 tuntia päivässä se haukku kuitenkin viettää kämpässä, vai mitä? Ja jos käy metsällä, niin juostessa tuskin kylmä tulee.

Ei kun parturiin! Tukka pois ja kevyt, hyvä olo!

Takkuhaarniska pois ja hyvä olo tilalle. Peukku!

 

Totuta koira käsittelyyn jo pentuna

Nypittävän koiran  omistajan täytyy ymmärtää alusta lähtien, että trimmaaminen on näiden koirien normaalia, rodunomaista hoitoa. Niillä ei ole luonnollista karvanlähtöä, vaan karvan vaihtumista tulee avittaa. Mikäli näin ei tehdä, vanha karva jää osittain paikoilleen ja ärsyttää ja kutittaa koiraa, sen lisäksi että koira tietysti näyttää epäsiistiltä ja hoitamattomalta. Siitä myös varisee karvaa pitkin kämppää. Trimmaus ei ole koiran kiusaamista ja rääkkäämistä – näitä koiria on nypitty satoja vuosia, koska se on paras tapa hoitaa niitä.  Ja kyllä, nekin koirat tulee trimmata, jotka eivät käy näyttelyissä. Joka ikinen trimmattava koira tulee trimmata säännöllisesti. Tämä tulee tajuta jo rotua valittaessa.

Perustrimmaus, siis vanhan, ylipitkän karvan alan ottaminen,  ei ole sinänsä kovin vaikeaa, vaikka se vaatiikin jonkin verran pitkäjänteisyyttä ja jopa yksitoikkoisuuden sietämistä, mutta sen oppii liki kuka vain itsekin tekemään. Näyttelyturkkien viimeistely on tietysti kotitrimmausta vaativampi laji, ja ne rodun omat niksit kannattaa selvittää rodun harrastajilta, mieluiten tietysti oman koiran kasvattajalta (josta syystä koiria ei osteta jostain keltaisesta pörssistä), ja varsinkin ensimmäisillä kerroilla jättää ainakin se viimeinen silaus osaavampiin käsiin.

Kun karva lähtee hyvin, niin homma sujuu kuin tanssi.

 

Trimmaus on, uskomatonta kyllä,  jossain määrin koukuttavaa. Mielihokemiani onkin, että nykyään työelämässä ei tekemästään työstä saa juuri koskaan mitään konkreettisia tuloksia, mutta koiran trimmaamisessa omien kätten jäljet ovat selvästi nähtävillä. Tulokseen voi olla joko tyytyväinen ja iloisena katsella kauniisti laitettua koiraa, tai sitten täytyy vetää omat johtopäätöksensä lisäopin tarpeesta, mutta joka tapauksessa voi sanoa itselleen: ”Minä tein tämän”. Se on hieno tunne. Ihminen tarvitsee onnistumisia.

 

Totuttelua pienestä pitäen

Koira on syytä totuttaa käsittelyyn jo pentuna. Niin sille ei tule aivan yllätyksenä, että sen saatua elää pellossa kuusi kuukautta (tai mikä nyt onkaan sopiva ikä kunkin rodun pennuille) se yhtäkkiä nostetaan pöydälle, jossa se yrittää kaikin voimin taistella kidutusta vastaan purren, raapien ja kiljuen.

On syytä muistaa, että kaikki nypittävät koirat ovat ns. turkkirotuja – asiaan tulee siis sitoutua. Jos ei pysty, niin sitten ei hankita nypittävää koiraa, eikö niin! Pöydällä olemista pitää harjoitella, ei pakottamalla, vaan alkuun pieniä aikoja kerrallaan koiraa oikeasta suorituksesta palkiten. Ideana ei kuitenkaan ole, että koiraa suostutellaan nameilla pysymään paikoillaan. Koira opetetaan ihan pennusta asti siihen, että sitä käännellään ja katsellaan, se voidaan myös asettaa kyljelleen ja tutkia ja käpälöidä sitä siinä. Koiralta edellytetään, sitä ei lahjota.

Kasvattajalle itselleen jääneet pennut ottavat pöydällä olemisen yleensä rauhallisesti ja niiden käsittely on aika suoraviivaista. Ne ehkä vastustelevat aluksi toimenpiteitä, mutta niitä ojennetaan ystävällisen määrätietoisesti ja lopuksi ne palkitaan. Tyyliin ”Ei tehrä tästä ny mitään numeroo”. Olen huomannut, että kasvattajalta omiin koteihinsa pienenä lähteneet pennut monesti tappelevat ensimmäisessä trimmissään ainakin alkuun enemmän vastaan, lienevät saaneet asioita enemmän periksi. Ei koiranpentu saa itse näitä asioita päättää. Sillä tavalla siitä kasvaa hirviö.

Moni koira oppii rentoutumaan pöydällä niin, että nukahtaa siihen, joskus jopa seisoallaan. Tämä kertoo mielestäni siitä, että oikein tehtynä trimmaus on koiralle kivutonta. Kun koira saa trimmauksen jälkeen villin juoksuhepulin, on ilmiselvää, että se nauttii uudesta kevyestä ja mukavasta olostaan.

Jotkut koirat, useimmiten urokset, ovat usein nuukia etujaloistaan ja niiden trimmaaminen onkin joskus haastavaa. Ei ole kivaa tehdä työtä, jos koira koko ajan nykii ja repii tassujaan ja trimmaaja saa vielä varoa hampaitakin. Tällainen peli ei vetele! Tassuihin koskemista pitää erikseen treenata.

 

Laiminlyöntien karut seuraukset

Vaikka omistaja olisikin sopinut jättävänsä trimmauksen kasvattajan harteille tai aikoo käyttää kaupallisia trimmaajia, koiraa on tietysti kotonakin säännöllisesti hoidettava ja varsinkin käsiteltävä. Omistaja on vastuussa paitsi tietenkin hyvän käytöksen opettamisesta (trimmaajan tehtävänä ei ole kouluttaa kenenkään koiraa, vaan omistajan!), tietenkin myös kynsien leikkaamisesta, korvien puhdistamisesta, tassunvälien leikkaamisesta, pepun ja pippelin pitämisestä puhtaana jne. Nämä kuuluvat jokapäiväiseen hygieniaan.

Näillä ei ole hei kiva kävellä. Yhtään.

 

Ei liene mikään salaisuus, että ammatikseen trimmaaville tulee paljon koiria, joille omistajat eivät mahda mitään. Jos koira on häijy ilkiö, se on harvoin sitä omasta syystään. Omistajat ovat hämmästyttävän osaamattomia tai jopa fyysisesti kyvyttömiä. Aika usein sitä miettii, että ihmiset hankkivat ulkonäkömieltymysten perusteella koiria, joiden turkinhoidosta heillä ei ole mitään käsitystä. Valitettavasti myös osa koirankasvattajista vähät välittää, selviääkö uusi omistaja hoidosta, kunhan saavat pennut pois nurkistaan.

Trimmaajille tulee paljon järkyttävän pitkässä karvassa olevia koiria, joiden turkkia olisi pitänyt hoitaa jo paljon aikaisemmin. Karva on ylipitkää, jakautunut selässä jakaukselle ja kaikkea muuta kuin suojaa koiraa. Vielä kun se on kastunut sateessa ja kuivunut itsekeen lukemattomia kertoja, niin huh heijaa. Tavallisesti karkeakarvaiset koirat eivät huopaannu, mutta joo, on niitäkin nähty. Puhumattakaan sitten pienistä pehmeäkarvaisista seurakoiraroduista. Varsin usein saa tehtäväkseen joskus vuoden tai ylikin samassa huopapanssarissa kituneita koiria. Näitä reppanoita irrotellaan sitten kokovartalohuovasta varovaisesti leikkuukoneella ja saksilla.

 

Trimmauksen ajoitus

Oliko vähän pitkä trimmausväli, mutta varmaan lähtee… tai sitten ei.

 

Mikä trimmausväli on kullekin koiralle sopiva? Tietenkin tämä on yksilöllistä ja myös rodusta riippuvaa. Joitakin yksilöitä pitää käsitellä parin kuukauden välein, mutta toisia saa odotella hyvinkin pitkään, jopa 9–12 kuukautta, sillä karvan pitää olla kypsää, ennen kuin sen saa alas. Sen toki voi kiskoa irti väkivalloin, mutta silloin koiralle tuotetaan kipua ja se oppii inhoamaan koko toimitusta. Ja sehän ei siis käy.

Yleensä paras kohta arvioida karvan irtoamista on reiden ulkosivu – jos siitä kevyesti nyppäisemällä saa pienen tukon irti, niin sitten vain koko hoito alas niskasta lähtien. Aika usein muutaman viikon lisäodottelu on ihan hyvä, vaikka koiran ulkomuoto tietysti on odotellessa yhä siivottomampi. Jos vain sietää  turjaketta, niin harvoin siitä suurta haittaakaan on. Kun ei nyt sitten liikaa venähdä. Silloin karva alkaa irtoilla itsekseen, mutta eihän se sitä nätisti ja tasaisesti tee, vaan tuloksena on kauhean epäsiisti ötökkä.

Joskus näkee jonkun fiinin rouvan taluttavan törkeän näköistä koiraa, jonka hoito on jäänyt tekemättä jo useamman kuukauden. Ihmetyttää moinen ihmisten välinpitämättömyys. Ymmärrän, että koirahan muuttuu sellaiseksi pitkän ajan kuluessa, ei se siis yhtenä aamuna nouse kopastaan karvahirviönä, mutta yleensä aikuisilta ihmisiltä voisi odottaa jonkinlaista kykyä havainnoida ympäristöään. Odottelulla ei sitten tilannetta paranneta.

 

Ollaan me sitä harjattu

Niin varmaan. Koirapolo nyt vain on nahkaa myöten umpitakussa. Harjaaminen ei auta takkuihin. Takut avataan metallikammalla. Pahimmassa tapauksessa ne eivät lähde auki silläkään, vaan tarvitaan jotain karvaa leikkaavaa takunavaajatyökalua, saksia, trimmauskonetta ja moottorisahaa. Ja jollain lidlin ”turkinhoitosetillä” ei tee kyllä mitään. Valitettavasti. Sen voi antaa kakruille, jotta hoitavat sillä lelukoiriaan. Koiran hoitamiseen tarvitaan kunnon vempeleet: kynsisakset, tassusakset, teräskampa. Ja mitä nyt kukin rotu vaatiikaan.

Tässä astuu kuvaan kasvattaja, siis se henkilö, jonka luona koira on syntynyt ja kasvanut luovutusikään, sillä hän on pennunostajan paras kaveri. Kannattaa pitää yhteyttä, niin kasvattaja neuvoo, auttaa ja opastaa, niin tapakasvatuksessa kuin myös turkinhoidossa. Eli ei ole yhtään fiksu veto hakea pentua toiselta puolen Suomea (tai jostain Baltiasta tai Venäjältä, haloo! Vaikka olisi halpakin, niin ei) ja pitää yhteyttä ehkä kerran vuodessa joulukortin verran. Hyvä kasvattaja on kullan arvoinen ja häntä tulee arvostaa. Eli pysytään kavereina, jooko.

 

 

 

Tallenna

Trimmaus on välineurheilua!

dansackos_rockwood

Koirien nyppiminen on sitä helpompaa, mitä paremmat välineet on käytettävissä. Kun aikoinaan hankin ensimmäisen oman koirani, kasvattaja oli paljon enemmän pihalla kuin arvasinkaan ja suositteli nyppimiseen tavallista tylsää puukkoa. Siis mitäh? En onneksi uskonut häntä, koska olisin vain onnistunut katkomaan turkin todennäköisesti täysin korjaamattomaan kuntoon.

Sormet ovat trimmaajan parhaat kaverit. Pelkillä sormilla nyppimällä ei voi saada aikaan pahaa vahinkoa, ei ainakaan peruuttamatonta – karva kyllä kasvaa takaisin. Ongelmana on, että mitä huonommin karva irtoaa, sitä lujemmin joutuu puristamaan peukaloa etusormea vasten ja sitä nopeammin käsi väsyy. Mikäli ote luistaa, saa myös helposti rakot sormiinsa.

Paljon trimmaava aiheuttaa itselleen erilaisia käden rasitusvammoja ennemmin tai myöhemmin. Trimmaaminen ei ole mitenkään ergonomista touhua muutenkaan. On syytä miettiä, miten homman saa itselleen miellyttäväksi ja sujuvaksi.

 

Trimmaajan kamataivas

Trimmausveitsiä käytetään peitinkarvojen nyppimiseen, ja niitä on saatavana erilaisia malleja ja erikseen oikea- ja vasenkätisille. Veitsellä trimmaamista pidetään usein hiukan huijaamisena, ja käsin nyppimisen katsotaan olevan ainoa oikea ja turkille turvallisin tapa trimmata.  Sitä se onkin, sillä veitsi tietysti katkaisee, jos se on liian terävä.

Veitsiä saa jo parilla eurolla, reilusti alle kympillä, mutta kaikki halpisveitset ovat poikkeuksetta – sanottakoon tämä nyt suoraan – todella kauheita. ”Hyvä” ja ”halpa” eivät ole koskaan sama veitsi!  Älä haksahda varsinkaan pellistä tehtyyn kumipäällysteiseen kopioveitseen. Se on sikaterävä ja sillä saa tehtyä ainoastaan laajaa tuhoa. Jo veitsen synnyttämä ääni kertoo, että se rouhii karvat poikki. Toinen huono merkki on koukulle näpsähtäneet karvanpäät – karva on ensin venynyt ja juuri ennen katkeamistaan kihartunut kuin lahjanaru. Autsista.

Kun olin nuori koiranomistaja (voi noita aikoja!) minua neuvottiin, että terävän uuden veitsen saa käyttökuntoon antamalla sen ruostua ulkona sateessa tai jopa maahan haudattuna.  Vielä ihan hiljan jenkkiystäväni esitteli minulle ruostuneita veitsiään, sillä hänelle oli neuvottu (vielä nykyään!) sama kikka. Apua. Sanottakoon nyt suoraan, että terien ruostuttaminen on täysin älytön idea ja koko menetelmä on kyseenalainen. Ensinnäkään terä ei tule sen tylsemmäksi jos se ruostuu, ja toiseksi ruosteisessa terässä kihisee bakteereja, jotka saattavat ihoa raapaistessa aiheuttaa tulehduksen.  Joen veitset lensivät metallinkeräysastiaan; valitsin hänelle uudet veitset ja trimmauskivet saman tien. Jos veitsi on liian terävä, se on vääränlainen!

Laatuveitset on kehitetty nimenomaan helpottamaan tarttumista karvaan, ei katkaisemaan. Ne ovat epäilemättä tyyriitä, vähintään useita kymppejä, mutta ne kestävät pitkään. Jos trimmaa vain yhtä tai kahta koiraa, veitsi kestää vuosia. Sessiota kohti ei siis mitenkään paha hinta.

Veitsiä on eri valmistajilla ja hyvinkin eri mallisia, toisissa on integroitu terä, toisissa terä on istutettu kahvan päähän. Valitse malli, joka istuu parhaiten omaan käteesi. Kysy tutuiltasi, mitä he käyttävät. Urki, mitä muut saman rodun ihmiset käyttävät. Kokeile heidän välineitään, ennen kuin päätät. Ja kun uusi hieno vempain on sinulla, käytä sitä, vaikka se ensin onkin ehkä hieman vieraan tuntuinen kädessä. Anna kädellesi tilaisuus oppia uusi työtapa. Äläkä kouki ranteella, vedä koko kyynervarrella.

Trimmausveitsissä on erilaisia teriä, aina hienojen yksityiskohtien tekemiseen ja supersiistiin jälkeen tarkoitetuista tiheästä hammastuksesta aina rouheaan asti. Esimerkiksi Greyhoundin Dan Sackos Signature -sarjassa on neljä veistä, Extra Fine, Fine, Medium ja Coarse. M ja F eli keskimmäiset hammastukset ovat hyviä yleisveitsiä, jos hankkii vain yhden. Coarsella on nopsa ottaa alas vanha, pitkä turkki.  Se sopii myös siirtymäkohtien häivytykseen.

Jonakin päivänä parhaastakin veitsestä pitää erota – siitä voi tehdä vaikka vekkulin sisustustaulun, sillä veitsiä ei voi teroittaa. Joskus niille vain tulee mittari täyteen, ne eivät enää toimi ja on aika hankkia uusi. Veitsi ei siis ole mikään isältä pojalle, äidiltä tyttärelle -tyyppinen perintökalu. Heitä pois ja osta uusi!

Nyppimiskumit (sormikumit) voivat olla näppäriä, mutta ainakin minun nakkisormiani ne puristavat aika lailla. Niitä voi käyttää ja ne suojaavat hyvin rakoilta. Lateksihanskoja tai pelkästään niiden sormiosia kannattaa myös kokeilla, samoin kuin toimistotöihin tarkoitettuja kumitutteja.

Trimmauspuikot tai -kivet ovat trimmausrintaman uusimpia tulokkaita. Niitä on saatavilla useampaa eri mallia ja materiaalia, kivisistä metallisiin. Ne auttavat otteen saamisessa ja säästävät sormia. Kivisten huono puoli on niiden alttius särkymiselle; tarvitsee vain yhden kerran laskea väline trimmauspöydälle, josta koira sen potkaisee lattialle, niin se on palasina. On hyvä opetella laittamaan kivi aina trimmausesiliinan taskuun tai sivupöydälle tms.. Metalliset trimmauspuikot painavat enemmän ja ovat kalliimpia, mutta kestävät kauemmin.

Ennen kuin kiviä tai puikkoja oli tarjolla, monet terrieri-ihmiset käyttivät jalkaraspia. Minullakin on sellainen, mutta käytän sitä kyllä vain kantapäihini, sillä se on järkyttävän iso ja kömpelö minun käteeni. Tämä ergonomian riemuvoitto (haha) on valkoinen, pullea ja paksu, mutta sillä saa karvaa pois eikä se katkaise. Kuuleman mukaan raspeja ei enää tahdo saada mistään. Henkilökohtaisesti en ole kyllä kovin pahoillani.

Kampa tarvitaan myös; sen tulee olla mieluiten metallinen, tarpeeksi pitkä ja toisesta päästä harvempi kuin toisesta. Sillä selvitellään mahdolliset takut, pöyhitään naamakarvat, määritellään jalat suoriksi jne. Tiheällä ns. täikammalla raivataan pois liiallista pohjavillaa, mikäli tarpeen.

Sakset tarvitaan tassunreunojen ja -pohjien ja myös peräaukon ja sukuelinten ympäryksen siistimiseen. Lyhyet, noin 15-senttiset riittävät hyvin tähän käyttöön. Leikattaville roduille käytetään kaikenlaisia pidempiä ja jopa kaarevia teriä. Joskus tulee vähän fuskattua ja käytettyä ohennussaksia johonkin kohtaan, mutta yleensä karkeakarvaisen terrierin pakkiin ohennussaksia ei tarvitse hankkia.

Trimmauskone on hieno keksintö, vaikka ei nyt ihan välttämätön.  Ilmankin pärjää. Koneisiin on saatavana erilaisia vaihtoteriä. Kun tsekkaa, mitä muut rodun ihmiset käyttävät, ei tarvitse hankkia isoa teräarsenaalia. Terriereiltä yleensä ajellaan vain reisien sisäpuolet sekä peniksen seutu. Joiltain, kuten skoteilta, ajellaan pää ja posket sekä korvat.

Ja nyt tunnustan, että en enää nypi koiriltani korvien sisäpuolia. Miksi tekisin niin? Vedän ne koneella ihan lyhyiksi. Ja vain sisältä, ei reunoja eikä tietenkään korvan päältä. Minulla on pieni trimmauskone, jonka kapea terä on kätevä tähän tarkoitukseen.  Yksikään tuomari ei ole koskaan kehunut, että onpa kuule tosi nastaa että olet tunnin kiduttanut koiraasi nyppimällä nämä korvakarvat, pisteet sulle.

Joillekin koirille pohjavillakampa tai -veitsi on tarpeen, jotta saadaan pidettyä liika pohjavilla aisoissa, ehkä myös trimmauskivi (hohkakivi), jolla saa turkin päältä nukkaa pois.

Kynsisakset ovat tärkeät. Niitä on joka makuun, giljotiinimallisista sivuleikkurien näköisiin. Tärkeintä on, että ne leikkaavat hyvin eivätkä murskaa tai purista kynsiä. Leikkaa vähän kerrallaan. Ja jos verta alkaa tulla, älä joudu paniikkiin. Se ei kestä kovin kauaa ja voit tuputtaa pumpulipuikolla vähän kynsipulveria vuotokohtaan.

Trimmauspöytä on tietysti erittäin tärkeä väline, mutta niistä oma jeremiaadinsa toisella kertaa. Tässä voin kyllä kertoa, ettei mikään mahti maailmassa saisi minua tekemään työtä keittiön pöydän ääressä tms. epäergonomisessa asennossa. Trimmasin kerran hotellihuoneessa polvillani lattialla ja koira matkatavaratasolla. Aika kauheaa mutta välttävästi toimi sekin.

Lopuksi suosittelen trimmaushuoneen seinälle isoa peiliä. Siitä on hyvä katsoa, miltä koira näyttää pienen matkan päästä, onnistuiko saada selkä suoraksi ja jalkakarvat kuosiin. Vai menikö ihan pieleen, jossa tapauksessa homma tietysti ei ole vielä valmis (kannattaa kuitenkin lopettaa ennen kuin on kiskonut kaikki karvat koiraparasta).

Tavaroiden shoppailu on mukavaa, ja joskus sitä luulee mullistaneensa koko kuvion jollain uudella vempeleellä. Juu, saahan sitä uskoa. Mutta kehitystä kannattaa kyllä seurata, koska välillä jonkun viisaamman päässä syntyy kuin syntyykin aivan uusia ajatuksia. Mukavia trimmaushetkiä!

Totta se on: nyppiminen parantaa karkeaa turkkia!

Jos koiralla on hankala karva, se on esimerkiksi hailakan värinen, rakenteeltaan pehmeä ja siihen tuntuu nousevan sekaan pehmeää, silkkistä karvaa, säännöllinen ja tiheästi toistuva nyppiminen voi muuttaa tilannetta paljonkin.

Ensimmäinen koirani, irlanninterrieri Tini,  oli aikamoinen kumikarva, ja uutena ja vihreänä en tietenkään sitä ymmärtänyt. Uskoin kasvattajan väitettä, kun minulle sanottiin, että pentuni kaurapuuron värisestä pöperöstä kehkeytyy kyllä ihan yhtä hyvä turkki kuin punaisemman pentuesisaren, mutta ”se vaatii vain vähän enemmän töitä”. Höpö höpö! Ajan mittaan ja sitkeällä työllä koira kyllä kehitti ihan kohtuullisen runkoturkin, vaikka sillä ei pohjavillaa ollutkaan, mutta jalat ja parta olivat koko sen elämän ajan enemmän tai vähemmän surkeat. Kuitenkin minä olin ainoa sen pentueen pennunomistaja, joka vei koiraa näyttelyyn ja jatkoi koiraharrastustaan vielä pikkuisen pidemmällekin.

Omassa D-pentueessani oli yksi uros ja neljä narttua, jotka kaikki kilpailivat aktiivisesti näyttelykehissä. Otimme tavoitteeksi saada mahdollisimman hyvä sijoitus vuoden kasvattajakilpailussa, ja  sen vuoksi ilmoitimmekin näitä koiria hyvin paljon näyttelyihin. Kohtalon oikusta keväinen Lappeenrannan näyttely meni kasvattajaryhmän osalta pipariksi, sillä yksi nuorista nartuistamme saikin vain EH:n karvansa vuoksi (juuri sinä vuonna EH:n koiralla ei ollut asiaa kasvattajaryhmään). Emme olleet nähneet tätä koiraa ennen näyttelyä, ja pettymys oli suuri, kun se purjehtikin paikalle epämääräisessä pohjavillan ja yli-ikäisen vaalean peitinkarvan sekoituksessa. Onneksi C-pentueen uroksen ryhmäkakkonen paransi kummasti tunnelmia.

Hatunnosto Unna-koiran omistajalle, sillä hän toi näyttelyn jälkeen koiran säännöllisesti trimmaukseen kuuden viikon välein. Tämä ei ollut ihan pikkujuttu, sillä se vaati häneltä reilun parin tunnin autolla ajoa molempiin suuntiin. Nypin koiran niin puhtaaksi kuin suinkin, ja sovimme aina, milloin koiraa seuraavan kerran käytäisiin läpi. Unna alkoikin heti tehdä aikaisempaa parempaa, kirkkaanväristä karvaa ja vaikka se olikin hieman hankalampi pitää turkissa kuin sen sisaret, se ei kasvattajaryhmässä mitenkään poikennut porukasta. Unnan tarina, jos mikä, kertoo, että periksiantamattomalla työllä voidaan saada ihmeitä aikaan.

bis-kasv_lappeenranta-2012

BIS-kasvattajaryhmä Lappeenrannassa 2012

Vuosi kului vikkelästi, kilpailimme paljon, pärjäsimme mukavasti ja saimme muutamia BIS-voittojakin ryhmällemme. Sijoituksemme oli lopulta kokonaiskilpailun kuudes, mitä arvostimme suuresti. Meillä oli käytettävissä vain pieni määrä koiria, joista ydinjoukon muodostivat D-pentueen viisi koiraa, C-uros ja silloin tällöin kaksi nuorempaa narttua F-pentueesta. Eräillä muilla kasvattajilla oli mahdollista kilpailuttaa jopa toistakymmentä koiraa ja vieläpä ei-trimmattavaa rotua. Ei ihan reilua siis.

Huolellisen ja ennen kaikkea säännöllisen trimmauksen lisäksi on pakko mainita ruoka tärkeänä seikkana hyvän turkin muodostumisessa. Turkki tarvitsee rasvahappoja. Ihan markettipuurolla ei voi olettaa koiran kykenevän kasvattaa priimalaatuista karvaa, vaikka hyvillä perintötekijöillä pötkiikin yllättävän pitkälle. Moni koira reagoi ruuan viljoihin ja apua löytyy vain viljattomasta ruuasta.

Jos koira on pentuna ollut turkiltaan samanlaatuinen kuin pentuesisaret, mutta se kehittelee aikuisena selvästi niitä huonompaa karvaa, kannattaa ihan ensimmäisenä miettiä, mitä se syö. Toinen kysymys kuuluu, onko koiran hormonitoiminta normaalia, voivatko sen iho, korvat ja tassut hyvin ja onko sen yleiskunto niin hyvä kuin pitäisi. Syy pitää selvittää, sillä ihan kaikkiin ongelmiin ei trimmausveitsi ole paras ratkaisu.

Ihmisten asunnoissa on usein liian kuuma ja rutikuiva sisäilma. Se ei ole hyväksi meille karvattomillekaan, mutta koiralle se on erityisen huono asia. Monet terrierit viettivät kuitenkin rotunsa alkuperämaassa hyvin paljon aikaa ulkona kosteassa ja viileässä ilmastossa. Näitä turkkeja ei yksinkertaisesti ole kehitetty 25 asteen sisälämpötiloihin. Brittein saarilla uskotaan koiran runsaan ulkona oleskelun vaikuttavan paljon oikeanlaisen turkin muodostumiseen. Voi siinä olla perääkin, mene ja tiedä.

Monessa terrierirodussa tunnetaan erilaisia hankalia turkkeja, joille ei oikein mahda mitään, vaikka niitä trimmaisi kuinka. Airedalenterriereissä esiintyy joskus hailakan värisiä, kauttaaltaan pehmeitä turkkeja, joita kutsutaan nimellä bam-bam. Tällainen koira on koneella ajeltava, sillä sen karva ei irtoa repimättä.

Irlanninterriereissä taas esiintyy koiria, joiden turkki on erittäin karkea ja kova, hauras ja avoin. Hyvin lyhyenä se vaikuttaa lähes normaalilta, minkä vuoksi tällaisia koiria voi tulla joskus vastaan näyttelykehissä superlyhyessä karvassa. Kasvaessaan turkki kihartuu, joskus koko koira on tiukkojen kihararivien peitossa. Turkki aukeaa pian, se alkaa irrota ja varista. Näitä turkkeja kutsutaan nimellä kinky coat tai pick-out coat. Tavallisesti kinky-koirilla on hyvin niukka parta ja jalkakarvat sekä pohjavilla, ja ne ovat usein hyvin punaisia, jopa mahonginvärisiä. Tämä turkkityyppi on erittäin virheellinen. Se ei suojaa koiraa lainkaan ja siitä lähtee karvaa koko ajan. Irlannin sateisella saarella tällainen koira olisi märkä koko ajan.

kinkycoat

Borderterriereissä näkee joskus turhan mustia ns. sinisiä koiria (borderi ei ole oikeasti sininen, vaan tumma riistanvärinen, jossa tumman karvan seassa on vaaleampia karvoja, mikä antaa sopivasti kirjavan vaikutelman), jotka ovat liian pehmeitä ja villaisia. Niillä on liikaa pohjavillaa tai turhan liukas karva, ei oikeasti karkea. Ne voivat trimmattuina näyttää aika kivoilta, mutta karvan laatu ei ole karkea eikä tietystikään koiraa suojaava ja likaahylkivä. Karva saattaa myös avautua ja mennä laineille kasvaessaan pidemmäksi.

Monella rodulla punaiseen (joka on oikealta nimeltään soopeli, Ay) tai ns. pinkkiin (resessiivikeltainen, e/e) väriin liittyy ongelmia. Karva ei ole kovinkaan karkeaa vaan liukasta ja lasimaista, ja  sen täytyy kasvaa todella pitkäksi ja epäsiistiksi, ennen kuin se irtoaa nyppimällä. Karvan rullaaminen ei onnistu millään ja välillä joudutaan odottelemaan turkin kypsymistä pitkäänkin. Sitten koko osasto otetaan alas ja odotellaan taas uutta karvaa. Jos nyt ajatellaan että terrieri on työkoira, niin eihän sitä kaljuna voi laskea hommiin ja kaupunkielämäkin on vähemmän kivaa.

Vielä ottaisin esille eräiden norfolkien ja norwichien hervottoman ylisuuret turkit. Pitääkö niiden turkkien olla niin isoja? Eikö näiden koirien pitäisi olla helppohoitoisia pikku otuksia, jotka suurelta osin trimmaavat itse itsensä piikkipensastoissa juoskennellessaan? Nyt odotellaan karvan irtoamista jopa 9-12 kk.

Joten pallo kasvattajille: turkki on tärkeä osa rotutyyppiä, runsaampi ei ole parempi.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

TopDog Gymin (ja trimmaamon) valtavat avajaiset 5.11.!

Nummelassa avataan uusi koirien liikunta- ja hyvinvointitila TopDog Gym. Avajaiset pidetään lauantaina 5.11. Red Luke trimmaamo on mukana ja leikkaamme koirien kynsiä hintaan vitonen per kuono koko päivän (klo 10-15, suom. huom.). Tervetuloa käymään ja tutustumaan!

Myös älyttömän kokoinen koiranruuan ja -tarvikkeiden myymälä on avoinna lauantaina. Tervetuloa ostoksille!

Trimmattavan turkin rullaus – totta vai tarua?

”Rolling the coat” eli turkin rullaaminen on liki myyttinen asia, josta vanhat trimmaajat puhuvat matalalla äänellä ja uudet näkevät vain unia. Se ei loppujen lopuksi ole mitään salatiedettä, sillä ideana on yksinkertaisesti, että nypittävällä koiralla on eri-ikäistä karvaa kerroksittain, jolloin sen ei tarvitse välillä kulkea pörröisenä pulloharjana ja välillä taas nakuna.

Joillain koirilla rullaaminen on helppoa ja sen voi aloittaa jo pennusta. Näillä koirilla on usein erinomainen karkea karva, ja kun ne ottaa pöydälle tarpeeksi usein alusta saakka, rullaaminen pääsee alulle kuin itsestään. Nyppiminen sinänsä parantaa ja ryhdistää hieman hentoa turkinlaatua, joten työ kannattaa.

Rullaaminen tarkoittaa lähinnä niskan ja runkoturkin läpikäyntiä. Tietysti kun koiraa käsitellään, nypitään myös jalkakarvat muotoon ja muotoillaan pää.

Muuan kokenut trimmaaja neuvoi minua alkuun näin: kun koko koira on pitkässä karvassa, vedetään suurin osa vanhasta karvasta pois.  Tulee pitää huolta siitä, että käsittelee runkoturkin tasaisesti ja poistaa saman verran kaikkialta. Neljän viikon kuluttua nypitään pois kaikki ylimääräinen karva, jota pohjavillan seasta on noussut. Kahden-kolmen viikon kuluttua nypitään taas, ja taas, ja taas jne. Ja tietystikin kaikki riippuu aina koirasta, rodusta ja turkista, koska eri roduilla karvankasvusykli on erilainen.

Uuteen karvaan ei kosketa, vaan ainoastaan vanhin, irtoava pitkä karva otetaan pois. Karva on eri pituisissa kerroksissa, joista aina päällimmäinen otetaan pois. Tietysti koiraa on käsiteltävä säännöllisesti, riittävän usein sen yksilöllinen karvankasvu huomioon ottaen.

Westie on rotu, joka on vallan lahjakas karvan kasvatuksessa. Jotkut kasvattavat todella nopeasti ja tosi tiheän karvan, ja niitä tulisi nyppiä usein, jotta niistä ei tule törkeän näköisiä pörröturkkeja. Selässä, rinnassa ja hännässä kasvaa kaksi kerrosta peitinkarvaa, josta aina pitkä kerros poistetaan. Jaloista ja helmoista otetaan pitkiä karvoja pois. Koiraa ei siis koskaan tarvitse nyppiä kokonaan pohjavillalle. Monella westiellä on herkkä iho, joka ei oikein kestä paksun turkin hautomista ja rullaamisella se saadaan ”ilmastoitua” hyvin.

Jos kaikki menee nappiin, saadaan eri kerrokset kasvamaan sopivasti, ja koiralla on aina alla lyhyttä karkeaa karvaa, kun sen päällä oleva pitkä, vanhempi kerros nypitään pois. Menetelmän etuna on, että koira ei ole koskaan törkeän näköinen turjake, siitä ei juuri lähde karvaa ja karvapeite pysyy aina vettähylkivänä ja siistinä.

Tietysti koko vaivannäkö menee hukkaan, jos omistaja jättääkin trimmauksen väliin ja antaa karvan rehottaa liian pitkään. Tai kyllästyy katsomaan ”välivaihetta” ja innostuu kiskomaan kaikki karvat pois ennen aikojaan. Silloin palataan nollatilanteeseen: koko osasto kasvaa samaa tahtia, on pitkä yhtä aikaa ja joudutaan nyppimään alas kerralla, jolloin koira jää pohjavillalle.

Meillä nypitään näyttelykoiria, mutta kunnostellaan myös ne leikattavat kotikoirat

Koiria on tullut nypittyä jo liki 30 vuotta. Ensimmäisen koirani (alla) trimmasi ammattitrimmaaja, mutta jo muutaman vuoden päästä koiramäärän lisääntyessä oli pakko opetella tekemään homma itse. Muuten olisi ollut opiskelijalle liian iso kustannus, kun kuitenkin jostain syystä alettiin heti käydä  näyttelyissä. Ensimmäisellä koirallani oli lyhyesti luonnehdittuna kinkkinen karva, mutta Tini-vainaa oli hyvä opettaja: opin operoimaan sen kanssa niin, että tämäkin silkkijalkainen haukku tuli aikanaan valioksi.

tini

Lisäksi opin, että turkki on aika tärkeä asia. Niin tärkeä, että turkkeja täytyy huoltaa ja hyvää kannattaa tavoitella, koska pehmeäkarvainen koira ei nauti elämästään Suomen talvessa. Ei myöskään sen omistaja. Eikä paljon kyllä kesälläkään.

Omassa koirankasvatuksessa turkkiasioiden huomioiminen ja ahkera trimmaaminen on tuottanut huippuhienoja tuloksia. Jopa BIS-voittoja kovissa kisoissa ja suurissa näyttelyissä. Alla komeillaan parhaana kasvattajaryhmänä Turussa vuonna 2012. (Juu, ylihintaisten muovinauhanpätkien ja halpatuontiruusukkeiden perässä on juostu jo vuodesta 1983 ja niitä on jaeltu myös itse jo toistakymmentä vuotta. Pöhlö harrastus, mutta toisaalta, ihmiset harrastavat myös eukonkantoa, pitsinnypläystä ja asuntonäytöissä käymistä ja jotkut jopa niinkin vaarallista lajia kuin urheilua.)

turku_slide

Kun terrierin nostaa pöydältä, se oikein hyppii ja iloitsee uudesta kevyestä olostaan, mutta ihan samalla tavalla tavalliset kotikoirat nauttivat, kun ne pääsevät eroon takuista ja takiaisista ja saavat liikkua pesun jälkeen vapaasti ilman kiristävää tunnetta ihossa. Ja olla puhdas ja kuiva!

Parantaa muuten ihmeesti mielialaa, kun näkee tyytyväisen ja iloisen hoidetun koiran! Että ikään kuin siivoton ja likainen karvakaveri symboloisi kokonaisuudessaan elämänhallinnan astetta. Kerralla kohti ylevämpiä sfäärejä – koira pesuun ja trimmiin! Suosittelemme.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Uusiin tiloihin marraskuun alussa!

Vihdoinkin! Pääsemme uusiin tiloihin aivan keskelle Nummelaa. Keskellä kylää sijaitseva koiratarvikeliike Topdog (Vihdintie 2, 03100 Nummela) on niin keskellä Nummelaa, ettei tosikaan. Jos löydät ABC:n, niin tämä on saman risteyksen vastakkaisella puolella entisen Valintatalon myymälän paikalla. Topdogin yrittäjät Päpä ja Mia tarjoavat Topdog Gymin puolelta työtilat, joihin muutan viikon 44 alusta.

Aikoja on saatavilla heti 31.10. alkaen, ja tietenkin niitä voi varata nyt heti. Soita tai tekstaa puh. 0400 852330 tai laita savumerkki: sähköposti on aspa(at)redluke.com.  Tervetuloa trimmaukseen! Tai pesuun! Tai molempiin! Tai kyllä meillä leikataan ihan vain kynsiäkin, jos ei jostain syystä itseltäsi luonnu.

Kysy kanta-asiakaskorttia – kuudella (6) leimalla saa seitsemännen (7.) trimmauksen ilmaiseksi! Kortti on omistajakohtainen. Kortti on painossa joten ei vielä tässä näytillä, mutta kun homma etenee, niin sitten. Myös kynsikortti on tulossa!

Uuden Topdog Gymin avajaiset pidetään 5.11.  Red Lukellakin on silloin avoimet ovet – tervetuloa visiitille!